Ultraääni turku

Sama koskee ennenaikaisia supistuksia ja paineentunnetta raskausviikkoon 36 saakka, raskausviikon 10 jälkeen esiintyvää kuukautistyyppistä veristä vuotoa tai esimerkiksi tapaturman jälkeistä vauvan voinnin selvittelyä. Ja toivottavasti helpottuneen olo epävarmuuden tilalle.

Jos nykyraskaudessa on ollut erityistä huolta (esimerkiksi voimakasta kipua tai kuukautistyyppistä vuotoa) tai sinulla on aikaisemmin ollut kohdunulkoinen eli ektooppinen raskaus, suosittelemme lämpimästi käymään alkuraskauden ultraäänessä naistentautien ja synnytysten erikoislääkärillä.

Tutkimuksen aikana saamme vauvaa mittaamalla arvion lasketulle ajalle, kuulemme sikiön sydänäänet ja näemme tietysti montako vauvaa kasvattelette.


Hinnoittelun muuttumisen vuoksi tämä käynti ei sisällä 3D/4D kuvia. 

Myöhemmin raskaudessa liikkeiden vähentyminen tai selkeä vaimentuminen on asia, jota pitää selvitellä sairaalan synnytysvastaanotolla päivystyksellisesti. Viikon ajan kannattaa juoda 2,5-3 litraa päivässä. Ensin iholle levitetään geeliä. On myös mahdollista, että suosittelemme laboratoriotutkimuksia tai lääkärin vastaanottoaikaa.

Turun SYNLABissa otetut magneettikuvat siirtyvät myös valtakunnalliseen kuva-arkistoon, josta ne ovat käytettävissä hoitavalle taholle.

 

Magneettikuvauksesta käytetään myös termiä MRI, eli magnetic resonance imaging.

Magneettitutkimukseen pääset lääkärin lähetteellä tai ilman


Meille voit tulla magneettikuvaukseen joko lääkärin lähetteellä tai ilman.

Lähete on maksuton.

Ultraäänitutkimus

Eturauhanen (peräsuolen kautta)

Vastaanotolla tehtävän tutkimuksen poliklinikkamaksu (35,90 €).

Eturauhanen (vatsanpeitteiden päältä)Kaula

Varaa aika kaulan ultraäänitutkimukseen (yli 16-vuotiaat)

Kilpirauhanen

Varaa kilpirauhasen ultraäänitutkimus (yli 16-vuotiaat)

Kohtu ja sivuelimet

Hinta sisältää lääkärin vastaanottohinnan.

Käymme myös läpi vauvan rakenteita, mutta rakenneseulaa tämä ultraääni ei siitä huolimatta korvaa. Neulanäytevastaukset menevät suoraan hoitavalle lääkärille ja ovat valmiina noin 1-2 viikon kuluessa.

Löydä lähin ultraäänitutkimus

Varaa aika ultraäänitutkimukseen

Varaa aika soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838, josta yhdistetään tai jätetään röntgenhoitajalle soittopyyntö ajan varaamiseksi.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa radiologian erikoislääkäri Erik Stumpf.

Lisäksi olkapään kalkkeumaa voidaan tarvittaessa hoitaa ultraäänen avulla.

Ultraäänitutkimus kestää 10-30 minuuttia riippuen tutkittavasta kohteesta ja siitä, otetaanko sen yhteydessä näytteitä tai tehdään muita toimenpiteitä.

Tutkimuksen jälkeen

Radiologian erikoislääkäri antaa ultraäänitutkimuksesta kirjallisen lausunnon, joka on heti hoitavan lääkärin käytettävissä.

Sitten lääkäri tarkastelee tutkittavaa kohtaa ultraäänianturilla ihon pinnalta. Tämä tarkoittaa, että vauvan kasvu on pysähtynyt ja sykettä ei enää nähdä, mutta raskaus jatkuu eikä vuotoa tule. Tietysti myös sukupuolta voidaan tässäkin kohtaa arvailla, jos vauva on sen aikaisemmin piilottanut.

Tutkimus tehdään rv 10-11 saakka emättimen kautta, jotta saamme parhaan mahdollisen näkymän pienokaiseen, mutta kuulemme kyllä sun toivettasi.

Tuloksen näkee heti. Saat keskenmenotilanteissa lääkäriltä lähetteen naistentautien poliklinikalle, jossa hoito tarpeen mukaan jatkuu.

Keskenmenoepäilyyn, johon liittyy kuukautistyyppistä veristä vuotoa, tutkiminen ja selvittely vaatii naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin tutkimuksia sekä mahdollisesti laboratorionäytteitä eikä niitä siksikään valitettavasti voida selvitellä Sivutaskussa.

Käynnillä ei ole mahdollista ottaa 3D/4D-kuvaa, mutta tulostettuja ja sähköisiäkin kuvia tästä usein nallekarkin näköisestä ja kokoisesta pienokaisesta saatte mukaan. Käynnillä tarkastellaan vauvan liikkeitä, kuunnellaan sydänääniä, otetaan kasvun mittoja painoarviota varten ja ihan vaan ihaillaan vauvaa.